Kuinka usein talon huoltomaalaus tulisi tehdä?

Mikäli omasta talosta tai kiinteistöstä haluaa pitää hyvää huolta, on muistettava kolme asiaa: perustukset, seinät ja katto. Ulkoseinien huoltomaalaus on yksi tärkeimmistä huoltotoimenpiteistä, mitä talon seinille voi ja on syytä tehdä. Ulkomaalit on suunniteltu niin, että ne hylkivät epäpuhtauksia estäen niiden pääsyn seinäpinnan sisälle, jossa ne voivat aiheuttaa niin kosmeettisia kuin terveydellisiä haittoja.


Huoltomaalaus kannattaa tehdä ajoissa

Huoltoväli riippuu hyvin paljon siitä, millainen ulkoverhouksen pinta on kyseessä, ja mitä maalia siinä on aiemmin käytetty. Uusi maali valitaan aina sen mukaan, millaiselle pohjalle maalausta ollaan suorittamassa. Nyrkkisääntönä maalausvälille voidaan kuitenkin pitää noin 10 vuotta – tosin joitakin taloja joudutaan maalaamaan viidenkin vuoden välein.

Ihannetilanteessa huoltomaalaus kannattaa tehdä silloin, kun aikaisempi maalipinta on vielä suhteellisen hyvässä kunnossa. Tämä vähentää pohjatöiden määrää huomattavasti, ja säästää siten aikaa, vaivaa sekä rahaa. Kun maalipinta on kupruileva, hilseilevä tai rapistuva, on se jo hälyttävä merkki siitä, että maalausurakka kannattaa aloittaa. Huoltomaalauksen tarpeen tunnistaa myös ulkoverhouksessa esiintyvistä homepilkuista sekä maalin värin haalistumisesta.

Maalipinnan kestävyyteen vaikuttavat monet tekijät. Esimerkiksi sääolosuhteet sekä ilmansuunnat vaikuttavat maalipinnan kulumisen tasaisuuteen. Voi siis olla, että se talon seinusta, joka saa eniten auringonvaloa, kuluu nopeammin kuin muut seinät. On siis mahdollista, että yhtä seinustaa joutuukin huoltamaan ja maalaamaan useammin kuin muita seiniä.

Maalipinnan onnistuminen riippuu myös monista eri tekijöistä, kuten ilmankosteudesta, säästä, pohjatöiden huolellisuudesta ja homeenpoistosta. Siksi kannattaakin harkita ammattilaisen käyttöä. Kun maalauksen hoitaa ammattilainen, saat selkeän aikataulu- ja kustannusarvion, laadukkaat maalit, ammattimaisen lopputuloksen ja 3 vuoden takuun työlle. Samalla sinulle jää aikaa muuhun.

Selvitämme ulkoseiniesi huoltotarpeen ilmaisella kartoituskäynnillä

Mikäli talosi maalipinnan kunto askarruttaa, tilaa meidät kartoituskäynnille. Käynti ei maksa sinulle mitään. Saat meiltä selkeän arvion työn laajuudesta ja kestosta aina pohjatöistä maalaukseen. Käymme yhdessä läpi talosi ulkopinnan kunnon ja kerromme, mikäli löydämme seinäpinnoista muita korjaustarpeita. Tavoitteenamme on aina ammattimainen ja sinua miellyttävä lopputulos.

Mikäli haluat lukea ammattilaisen vinkit onnistuneeseen lopputulokseen, tutustu blogiimme! Esimerkiksi tästä pääset lukemaan, miksi pohjatyöt kannattaa tehdä kunnolla ennen itse maalaamisen aloittamista.

Maalaus edessä?

Varaa ilmainen kartoitus parilla klikkauksella

Kiinnostaako joku näistä?

kuinka usein talon maalaus tulisi tehdä_onnenmaali
Uusi maali valitaankin aina sen mukaan, millaiselle pohjalle maalausta ollaan suorittamassa. Nyrkkisääntönä maalausvälille voidaan kuitenkin…

Arvonnan ehdot

Arvonta suoritetaan astamessujen kautta tarjouksen ottaneiden ja vuodelle 2023 kaupan tehneiden kesken.

Arvonnassa arvotaan ilmainen ulkomaalaus maksimihinnaltaan 8000 €.

Voittosumma määräytyy meidän tekemän tarjouksen tai sopimuksen mukaan.

Mikäli ulkomaalauksen voittaja on maksanut jo kauppasumman se palautetaan hänelle arvonnan ratkettua.

Voiton osuessa kohdallesi hyväksyt nimesi sekä kuvien, videon ja haastattelun käytön markkinointitarkoituksessa.

Arvontaan ei voi osallistua taloyhtiöt tai yritykset.

Arvonta suoritetaan Syyskuun 2023 aikana.